keskiviikkona, tammikuuta 12, 2011

muistiinpanoja

ostin tässä mennäviikolla itselleni miniläppärin käytännön pakottamana. tuli taas hirveä vääntö, kun yrittää tunkea kaikkia tarvitsemiansa ohjelmia hyvin vähän kovalevytilaa sisältävään koneeseen. kriiseilin myös, kun tajusin että miniläppärissä ei ole levyasemaa, jonka avulla jo ostettuja maksullisia ohjelmistoja voisi ottaa käyttöön. paniikki melkein iski, ja tutkailin jo mahdollisuutta ostaa mahdollisimman halpa ulkoinen levyasema. tämä saattaa tulevaisuudessa tapahtua, mutta olen silti onnistunut kiertämään muutamia ohjelmistoja etsimällä uusia vaihtoehtoja.

pari vuotta sitten ostettiin stockan hulluilta päiviltä office-ohjelmisto, jossa oli perusjutut word, excel ja powerpoint, mutta lisäksi myös uusi onenote-niminen ohjelma, joka on tarkoitettu muistiinpanojen tekemiseen. näinä kahtena vuotena tunteeni kyseistä ohjelmaa kohtaan ovat vaihdelleet laidalta laidalle, mutta nyt kun hommasimme uuden kannettavan viime kesänä, onenoten käyttö on muuttunut melkeinpä helpoksi ja miellyttäväksi! olen tehnyt sillä kursseille vaadittuja oppimispäiväkirjoja, kirjannut reseptejä, suunnitellut työhaastatteluja ja kaikkea muuta. nyt kun tiesin joutuvani ostamaan miniläppärin, olin jo melkein innoissani että pääsen oikeasti käyttämään onenotea myös luennoilla!

jeps, kuten siis arvaatte, minulla ei nyt sitten ole sitä onenotea miniläppärillä syystä että sitä ei pysty lataamaan. miniläppärille oli valmiiksi asennettuna starter-versiot wordista ja excelistä, mutta ei powerpointia eikä onenotea. niinpä päätin etsiä vaihtoehtoisia ohjelmia. onneksi joku oli tehnyt sen jo minua ennen, ja listasi ne tänne. homma oli siis helppo.

suosittelen lämpimästi muistiinpanojen tekemistä. itse olen sellainen, että ajattelen ihan liikaa, ja viiden minuutin päästä en enää muista, mitä vähän aikaa sitten ajattelin. tämä blogi on yksi askel uudessa muistiinpanovimmassani, jotten unohtaisi kaikkea mitä ajattelen, mutta lisäksi minulla on paperinen muistio johon kerään erilaisia vinkkejä lehdistä ja tv-ohjelmista, ja nyt siis opettelen vielä käyttämään jotain noista muistiinpano-ohjelmista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti