perjantaina, maaliskuuta 04, 2011

kompleksisuusteoria

ihan vaan tahallani poiketakseni tämän blogin hyvin muoti-ihkuuntuneesta tyylistä, kirjoitankin hiukan aivan jostain muusta.

jonkin aikaa sitten eräs hyvä ystäväni piristi minua maanantaiaamun luennolla kirjoittelemalla kanssani skypessä. luennon aihe unohtui täysin, mutta siirryimme luentoa hieman sivunneeseen aiheeseen, kompleksisuusteoriaan. jännittävintä ei ole se että opin jotain aivan uutta ja siitä oli jopa hyötyä opintojeni kannalta (harvinaista jos huvittaa itseään luennon aikana olemalla skypessä), vaan se että tämä uusi oppimani teoria on jopa pohjana uudelle, hieman paremmin järjestetylle ajatusmaailmalleni.

suosittelen kompleksisuusteoriaa (kvg) kaikille, jotka kokevat haasteelliseksi ymmärtää monien tekijöiden välisiä suhteita ja hahmottaa yksittäisten tekijöiden merkityksiä suuremmissa kokonaisuuksissa. suosittelen myös tätä teoriaa tutkivia aikaisimpia teoksia luettavaksi, esim. Follett (1924). teksti voi vaikuttaa haasteelliselta ja filosofiselta, mutta on kuin runoutta.

taas kerran voi olla ylpeä itsestään, ja siirtyä jälleen muodin maailmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti