aah. ainainen syksyinen jouluahdistus alkaa laantua ja innostus saapuu sen tilalle. tänävuonna innostukseni sai aikaan sokoksen katonrajassa kulkevat joulukoristeköynnökset, jotka oli kaikessa överyydessään hyvin inspiroivat. mun joulunodotus alkoi siis tänään! vaihdoin jouluverhot keittiöön ja laitettiin punaiset matot lattialle. vihaan punaista, mutta jotenkin se saa aina aikaan jouluisen fiiliksen. aikomuksissa on ostaa vielä kanelintuoksuinen kynttilä, niin sitten ainakin joulufiilis on kruunattu.
HALPA JOULUNTUOJAVINKKI OMPELIJOILLE:
- osta huoneen korkeuden verran kivaa joulukangasta maun mukaan (valkoista, punaista, hopeista, kultaista...)
- tee kankaan leveydestä kolme paneelia (eli ei tarvikkaan ostaa montaa verhopituutta kun tekeekin paneeliverhot)
- kahdesta paneelista tulee verhot, laita joko samaan ikkunaan taikka jaa kahteen huoneeseen, yksikin paneeli riittää tuomaan jouluiloa
- yhdestä paneelista saat ainakin kaksi tyynyä sohvalle!
ja sitten vaan kynttilöitä ja muuta sälää, niin joulu on täällä!
JA SITTEN SIIS JOULULAHJAIDEOITA VUODELLE 2010:
vaikeimmat ensin eli MIEHILLE:
- flanellipaita (suurta muotia!)
- hieman kalliimpi kasvojenhoitotuote (esim. luksusparranajovaahto tuo varmasti iloa kaikille miehille!)
- kaukosäädinpussi sohvaan (voi tehdä itsekin, lisää n. 50 x 20 cm kaitaleeseen toiseen päähän lokerot kaukosäätimille ja toiseen päähän tarranauha jolla se pysyy kiinni sohvassa, tai tee pitempi ja tunge pää sohvatyynyjen väliin
- laskuille säilytyspussi joko ripustettavaksi naulaan tai jääkaapinoveen. ja näitähän voi sitten tuunata vaikka kangasväreillä
- esiliina, myös tuunattuna
- pipo, jos osaat kutoa
ja NAISILLE:
- itse tehtyä kylpysuolaa, katso englanninkieliset ohjeet täältä
- itse tehtyä huulirasvaa (!), katso ohjeet täältä
- pipareita tai karkkeja purkissa, esimerkiksi tällaisia
- tavallista kalliimpaa kahvia, esim. reilun kaupan
- teenjuojalle tavallista kalliimpaa luomuteetä, esim. clippers
JA LISÄÄ TULEE KOKO AJAN... (kunhan keksin)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti